torstai 29. tammikuuta 2015

3D -tehtävä

Nyt on kisapäivä siinä vaiheessa, että olemme päässeet 3D-tehtävän kimppuun.

Tehtävänä kilpailijoilla on mallintaa pesuainepullo ja siihen korkki.
Valmiista mallinnuksesta tulee myös renderöidä kuva markkinointiin.


Pullon muoto on hahmottunut



Kisa-aluetta


Pullonkaulan muodon mallintamista


Korkkia


Pullonsuu

Kisa-aluetta



Semit käynnissä

Semifinaalit ovat onnistuneesti pyörähtäneet käyntiin.

Tässä aamun tunnelmaa. 
Kaikki valmiina kilpailijoita varten!




Aamu pyörähti käyntiin 2D-tehtävällä.

Tehtävänä on tehdä yritykselle kannattimen valmistuspiirustus.






Iltapäivällä on luvassa 3D -tehtävä. 

Siitä lisää hieman myöhemmin ;)

torstai 22. tammikuuta 2015

CAD-suunnittelun semifinaali

Torstaina 29.1.2015 Salon seudun ammattiopistolla, Mariankadun yksikössä, järjestetään CAD-suunnittelun semifinaali. 

Saloon saapuu kilpailijoita Koulutuskeskus Salpauksesta, Omnian ammattiopistosta ja Turun ammatti-instituutista niin ja tokihan meillä on oman koulunkin edustus vahvasti mukana.

Samaan aikaan Salon kisojen kanssa Kempeleessä pidetään toinen semifinaalikilpailu pohjoisen opiskelijoille. Siellä edustettuna ovat Ammattiopisto Lappia, Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymä ja Oulun seudun ammattiopisto.

Semifinaalista pääsee 7 parasta opiskelijaa kilpailemaan suomenmestaruudesta 
Taitaja2015 Turku - tapahtumaan. 



Olette kaikki tervetulleita tutustumaan semifinaaliimme torstaina 29.1.2015 klo 9 alkaen



Lisää CAD-suunnittelusta Taitaja2015 sivuilla


perjantai 9. tammikuuta 2015

3D -mallintamista

Taas on uusi lukukausi pyörähtänyt käyntiin! 
Viikon verran ollaan jo oltu koulussa ja uusien haasteiden kimppuun käyty.

SA14 on ATTO:ssa 
Ammatillisiin opintoihin heillä kuuluu tässä jaksossa konetekninen mittaus.



SA12, SA13L ja SA14L opiskelevat 3D-mallintamista ja visualisointia.

Koneteknisetopinnot valinneet opiskelijat mallintavat radio-ohjattavaa lentokonetta piirustusten mukaan.
Työkaluna toimii Inventor.






Rakennusteknisen oppilaat tekevät ArchiCad:llä kerrostaloa ja tekevät siitä kiinteistövälittäjälle myyntiin tarkoitettuja dokumentteja sekä nettisivut.

Tehtävänantoa eli tästä lähdetään...


Tässä ollaan jo suunnittelemassa keittiötä ja valitsemassa ja muokkaamassa ikkunoita



Julkkaria...